Hiukan historiaa

Flamenco sellaisena kuin me sen tänäpäivänä tunnemme on peräisin 1700-luvun loppupuolelta. Flamencon juuret ulottuvat kauas kauas historiaan ja moniin eri kulttuuriperimiin. Etelä-Espanjassa eli Andaluciassa ovat halki vuosisatojen vaikuttaneet monet eri kansat. Mustalaiset tulivat Espanjaan tuhatluvun molemmin puolin. Juutalaiset ovat asuttaneet Andaluciaa ja maurit hallitsivat Al Andalusiaa Cordoban kalifikunnasta käsin kahdeksansadan vuoden ajan. Kulttuuri, tieteet ja taiteet kukoistivat. Oman säväyksenä antoivat mm. löytöretket ja inkvisitio. Varhaisimmat merkinnät löytyvät kuitenkin jo ajanlaskumme alkupuolelta ennen maurien tai mustalaisten tuloa. Tuolloin Cadizista tuotiin tanssijatyttöjä Roomaan esittämään taidettaan keisarille. Tämä eroottinen ja provokatiivinen taidemuoto kiellettiin moraalisyistä keisari Teodosion aikana. Musiikillisesti flamencolaulussa kaikuu hindu-, arabi-, juutalais- ja kreikkalaisvaikutteet, häivähdys gregoriaanisista lauluista, kastilialaisromansseista, afrikkalaissoneista sekä persialaismelodioista. Tästä kaikesta ja paljosta muusta ammentaa nykyään tuntemamme flamenco voimaa juuriinsa. Kuitenkin flamenco on taidemuoto, joka elää ajassa. Camarónin, Paco de Lucian ja Enrique Morenten myötä viimeisten kolmen vuosikymmenen valitus ayayayy on kovin erilaisen kuuloinen kuin aiemmin. Flamencosta on tullut osa universaalia kulttuuria. Flamencoesityksen, improvisoidun tai näyttämömuotoisen, voi nähdä yhtä hyvin Osakassa, Japanissa, kuin jossain Jerezin pikkubaarissa. Flamenco ammentaa rikkaasta perimästään ja samalla sulauttaa vaikutteita nykyajasta itseensä, siksi se on edelleen hyvin elävää ja voimakasta. Aikaisemmin oppi tuli perheessä ja fiestoissa. Nykyään opetellaan levyiltä. Kitaran ja tanssin puolella akatemioiden ja maestrojen perinne on jo varsin pitkä. Laulu opitaan edelleen ensisijaisesti kuuntelemalla.

Mistä tulee sana flamenco?

Flamenco-sanan alkuperästä on useita teorioita. Erään teorian mukaan sanalla flamenco kutsuttiin niitä mustalaisia, jotka tulivat pohjoisesta Germanian kautta etelään. Väki oli varsin tietämätöntä eikä osannut tehdä eroa Flanderin ja Saksan välillä (Flanderiksi kutsuttiin aluetta, johon kuului osia Belgiasta, Alankomaista ja Ranskasta). On myös mahdollista, että mustalaisia alettiin kutsua flamenco-nimellä erotukseksi germaaneista eli hampuuseista. Tämän teorian mukaan sanan tulee jergankielestä ja sillä kuvailtiin mustalaisten ominaisuuksia: omahyväistä olemusta, käynnin loistokkuutta ja suloa, tapoja, tempperamentin helposti syttyvää eloisuutta eli puhdasta liekkiä, llama. Fonetiikkaan pohjaavan teorian mukaan flamenco tulee sanasta FLAMANCIA, jonka perusta on niinikään sanassa flama (esp. llama), liekki. On myös esitetty, että flamenco sana tulisi arabian kielisistä sanoista FELAH-MENGU, pakeneva maalainen, tai FELLAH-MANGU, työläinen, laulaja. Sana FELAG-ENKIU, joka äännetään ‘flajencu’ tarkoittaa Granadan vuoristossa Alpujarrasissa asuvien maurien laulua.

Palot eli flamencon lajit

Flamencon tyylisuuntia, palos, voi luokitella monella eri tavalla. Lähes jokainen flamencologi esittää kirjoituksissaan oman tavan lähestyä asiaa, joten absoluuttisia totuuksia on turha hakea flamencokirjallisuudesta. Tunnetuimpia palojen kuvaustavoista lienevät erilaiset flamencosukupuut, joista näkee mahdolliset kehityslinjat kullekin palolle. Muita lähestymistapoja ovat esimerkiksi kehityshistorian ja “iän” tutkiminen, syntyalueen perusteella luokittelu sekä syvyysasteen perusteella luokittelu. Ihan aluksi, kun vielä on vaikeaa erotella paloja toisistaan, yksinkertaisin tapa on lähestyä esimerkiksi rytmin kautta. Flamencossa samana toistuva rytmikuvio on nimeltään compás. Sillä ei ole mitään tekemistä tahdin kanssa, vaan se on ainoastaan samanlaisena toistuvan rytmikuvion pituus. Tavallisesti se on pituudeltaan joko kaksitoista tai neljä iskua. Jos yksinkertaistetaan asiaa, voidaan sanoa, että compásta on vain kolmea eri lajia; kaksi erilaista kahteentoista laskettavaa ja yksi neljään laskettava. Ensimmäisen ryhmän compás on siten perusaksentoinniltaan seuraava: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Tähän ryhmään kuuluvat mm. soleá, bulerías, alegrías, fandangos, bamberas, soleá por bulerías, caracoles, cantiñas ja guajiras. Toisen ryhmän compáksessa on myöskin 12 iskua, mutta se voidaan laskea myös viiteen pelkkien aksenttien mukaan. Aksentointi kulkee ikään kuin ensimmäisen ryhmän aksentointi, mutta aloittaen puolesta välistä compásta eli 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 Hyvin usein kuulee myös pelkkien aksenttien mukaan laskettavaa versiota 1 . 2 . 3 . . 4 . . 5 . Esimerkkeinä tästä ryhmästä mainittakoon siguiriyas ja martinete. Kolmannen ryhmän compás on helpoin eli siinä lasketaan neljään: 1 2 3 4 1 2 3 4 Tähän ryhmään kuuluvat esim. tangos, tientos, tarantos, rumba, garrotín, colombiana ja farruca. Lisäksi on vielä yksi ryhmä eli vapaasti laulettavat palot, joilla ei ole vakiintunutta compásta, kuten esimerkiksi tonas. Tämän ryhmän lauluja ei luonnollisestikaan tanssita ja usein ne esitetään a palo seco eli ilman säestystä.

Seuraava esitystapaan ja alkuperään perustuva jaottelu on Joaquín García Lavaernian käsialaa vuodelta 1997:

Cantes sin acompañamiento Nämä laulut esitetään ilman minkäänlaista säestystä eli ei kitaraa, ei palmaksia tai pitoksia tai muutakaan. Usein tämän ryhmän laulut (las tonás, el martinete, el carcelera, la debla ja la saeta) ovat alkuperältään ja syvyydeltään mustalaisflamencoa. Myös niiden suurimmat tulkitsijat ovat usein mustalaisia. Cantes fundamentales Perusflamencolauluja ovat itseoikeutetusti las siguiriyas ja las soleares. Ne ovat syvyydeltään suurimmat, ja ne ovat vaikuttaneet paljon muihin lauluihin. Koska siguiriya ja soleá ovat hyvin vaikeita tulkinnaltaan, ne ovat muodostuneet koetinkiveksi laulajalle nöyryyttäen keskinkertaisia ja ylistäen parhaimpia. Cantes festeros Tätä ryhmää edustavat las bulerías, los tangos ja los tientos. Koska monet tähän ryhmään kuuluvista lauluista ovat riehakkaita, ironisia ja yleensä tanssittavia, niistä on tullut ikään kuin flamencoistumisen tunnusmerkkejä. Ne ovat usein myös mustalaisalkuperää. Los fandangos Tämän laajan ryhmän laulujen erityispiirteet ovat tarkasti määritellyt. Ryhmään kuuluvat fandangot eri alueilta mm. los fandangos de Huelva (Alosno, Valverde del Camino), Málaga (verdiales, jabera rondeña ja malagueña eri muodoissaan), Granada (granaína ja media granaína), Almeria ja Lucena. Lisäksi ryhmään kuuluvat myös ne fandangot, jotka ovat henkilöityneet johonkin taiteilijaan. Cantes de LevanteNimi tulee maantieteellisestä paikanmäärityksestä koskien kaakkois-Espanjaa. Las tarantas ja tarantos, las cartageneras ja las mineras. Cantes de Cádiz Nämä cadizilaiset mustalaisandalusialaista alkuperää olevat flamencolaulut ovat las cantiñas, alegrías, mirabrás, romeras, caracoles ja gilianas. Cantes autónomas Tähän ryhmään kuuluvat ne laulut, jotka eivät kuulu edellisiin ryhmiin, mutta jotka ovat traditioltaan ja syvyydeltään autenttista flamencoa. Näissä lauluissa on sekoittuneena andalusialaisia ja mustalaisflamencon elementtejä. Los romances, caña, polo, liviana, serrana ja petenera. Cantes folklóricos aflamencadas ämä ryhmä koostuu, kuten Ricardo Molinankin luokituksessa flamencoistuneesta kansanperinteestä. Flamencopalojen lajien runsaus tuntuu alkuun ja ehkä vähän pidempäänkin pyörryttävän suurelta. Eikä näissä jutuissa ole mainittu läheskään kaikkia paloja nimeltä. Mutta voi pitää itseään aika onnekkaana, jos onnistuu omalla flamencotaipaleella kuulemaan niistä kahta kolmasosaa. Osa lauluista elää tällä hetkellä vain joidenkin laulajien repertuaarissa tai vain joillakin alueilla. Trendit vaihtelevat flamencossakin ja viime vuosikymmeninä onkin saatu kuulla lähinnä pariakymmentä “tavallisinta” tyylilajia. Uusimpiin levytyksiin on kuitenkin ilmestynyt kaikenmaailmojen sekoituselementtien joukkoon ilahduttavan paljon tänä päivänä harvinaisempia flamencolaulun eri palojen edustajia.

Teksti: Erika Alajärvi

Lisää luettavaa:Calvo, P. & Gamboa J. M. 1994: Historia-guia del Nuevo Flamenco. El Duende de Ahora. García Lavernia, J. 1997: Así se descubre el Cante Flamenco Lindroos, K. (toim.) 1999: Flamenco Melgar Reina, L. ja Marín Rújula, A. 1988: Arte, Genio y Duende Notas Flamencas Pohren, D.E. 1988: The Art of Flamenco Thiel, B.: Flamenco